Etelä-Savon yritysten vientinäkymät ovat valoisat – tuotteiden ja palvelujen vientiä yli sataan maahan

22.12.2016

Juuri valmistunut Etelä-Savon vientikatsaus vahvistaa kuvaa taloustilanteen piristymisestä. Tilastokeskuksen tuoreiden suhdannetietojen mukaan maakunnan viennin kehitys on jatkunut koko vuoden hyvänä ja kasvuluvut ovat vain parantuneet vuoden loppua kohden. Vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä (tammi-maaliskuussa) Etelä-Savon koko talouden vientiliikevaihto kasvoi 5,8 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja maalis-kesäkuussa kasvua oli jo 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuoden kolmannella neljänneksellä (heinä-syyskuu) maakunnan vienti kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna edelleen 12,6 prosenttia. 

Etelä-Savon maakuntaliiton Tulevaisuusloikka – hankkeen (ESR) kokoama Etelä-Savon vientikatsaus esittelee tiiviissä muodossa maakunnan yritysten viennin kehitystä viimeisimpiä Tilastokeskuksen ja Tullin alueellisia vientitietoja hyödyntäen. Lisäksi katsauksesta käyvät ilmi hankkeen maakunnan vientiyrityksille tekemän kyselyn tulokset. Tarkastelun kohteena olivat Etelä-Savon merkittävimmät vientiyritykset, joilla viennin arvo on vähintään 12 000 euroa vuodessa (vähintään kahdelle kuukaudelle jakautuneen) tai yli 120 000 euroa vuodessa. 

Kyselyn ja sitä täydentävän tiedonhaun perusteella maakunnan yrityksillä on vientimaita kattavasti ympäri maailmaa.  Selvityksessä mukana olevat yritykset vievät tuotteita ja palveluja jopa 103 eri maahan. Maanosittain tarkasteluna maakunnasta viedään eniten Eurooppaan. EU-jäsenmaihin vientiä oli 45 yrityksellä ja muuhun Eurooppaan 36 yrityksellä. Aasiaan vei yrityksistä 31 ja Pohjois-Amerikkaan kaikkiaan 23 yritystä. Yleisimmät vientimaat (maahan vievien yritysten lukumäärän mukaan) ovat: 1. Ruotsi 2. Saksa 3. Norja ja Venäjä, 4. Tanska ja Yhdysvallat, 5. Iso–Britannia ja Kiina. Suurin osa kyselyyn vastaajista uskoi yrityksensä vientitoiminnan edelleen kasvavan lähivuosina.

Katsaus on luettavissa verkossa osoitteessa: http://www.esavoennakoi.fi/useruploads/files/trendikatsaus_4_2016.pdf

Lisätietoja tarvittaessa antavat: Anne Kokkonen (044 770 0512/ anne.kokkonen@esavo.fi) ja Hanna Kautiainen (044 770 0519/ hanna.kautiainen@esavo.fi ). 

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010