Etelä-Savo sai arvovaltaisen valtuuskunnan

13.09.2011

Etelä-Savon valtuuskunta piti sunnuntaina 11. syyskuuta perustamiskokouksensa Mikkelin klubilla Mikkelissä. Etelä-Savon ensimmäisessä valtuuskunnassa on 38 arvovaltaista maakunnan ulkopuolista jäsentä.

Jäsenet ovat merkittäviä suomalaisen tieteen, taiteen ja talouden edustajia, joilla on läheinen suhde maakuntaan: he ovat esimerkiksi joko kotoisin Etelä-Savosta, asuneet aiemmin maakunnassa tai heillä on maakunnassa vapaa-ajan asunto.

Valtuuskunnan tavoitteena on edistää Etelä-Savon kulttuurillista, tieteellistä ja taloudellista kehitystä, lisätä maakunnan tunnettuutta ja elinvoimaisuutta ja vahvistaa eteläsavolaista identiteettiä.

Valtuuskunnan enimmäiskoko on sääntöjen mukaan viisikymmentä henkeä. Jäsenten lisäksi kokouksiin osallistuvat maakuntavaltuuston puheenjohtaja, maakuntahallituksen puheenjohtajat ja maakuntajohtaja. Maakuntajohtaja voi kutsua kokoukseen myös muita maakuntaliiton edustajia tai ulkopuolisia asiantuntijoita.

Valtuuskunnan kutsui
koolle Etelä-Savon maakuntaliitto. Jatkossa valtuuskunta kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Seuraava kokous pidetään keväällä 2012.

Lisätietoja antavat
maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 770 0515, ja yhteyspäällikkö Teppo Leinonen, puh. 044 770 0592, Etelä-Savon maakuntaliitosta.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010