Kulttuurin tulevaisuusohjelma syntyy yhteistyössä

24.04.2015

Omaleimainen ja vahva kulttuuri on tärkeää sekä alueen asukkaiden hyvinvoinnille että koko alueen vetovoimalle ja menestykselle. Tämä lienee jo yleisesti tunnustettu tosiasia. Etelä-Savokin on alkanut juuri valmistella kulttuurille ja ns. luoville aloille tulevaisuusohjelmaa. Ohjelma tehdään tiiviissä yhteistyössä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa.

- Tavoitteenamme on herättää keskustelua kulttuurista ja sen merkityksestä. Ohjelmaan kirjataan myös aivan konkreettisia käytännön kulttuuritekoja, kertoo kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitosta.

- Vahvan maakunnallisen identiteetin maakunta Etelä-Pohjanmaa on esimerkiksi linjannut , että vuonna 2020 he haluavat olla ”meitä itteä ja muuta maailmaa innostava kulttuurimaakunta”. Olisiko meistä Etelä-Savossa samaan? Gynther pohtii.

Eteläsavolaisella kulttuurilla on kuusituhatvuotiset perinteet. - Kuva Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauksia esittelevästä esitteestä.

Etelä-Savon kulttuurin tulevaisuusohjelmaa valmistelevat Etelä-Savon maakuntaliitto ja Mikkelin ammattikorkeakoulu. Maakuntahallitus on myöntänyt ohjelman valmisteluun maakunnan kehittämisrahaa 35 000 euroa.

Valmistelussa hanke kokoaa keskeisiä kulttuuritoimijoita yhteisten pöytien ääreen. Yhteistilaisuuksissa etsitään yhdessä kulttuurin kehittämismahdollisuuksia ja mielenkiintoisimpia kehittämiskohteita. Samalla pohditaan laajasti kulttuurin tulevaisuutta.

- Toteutamme ohjelmatyön prosessissa, joka osallistaa mahdollisimman paljon maakunnan eri toimijoita. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa foorumi- ja teematilaisuuksia, Gynther kertoo.

Käynnistystilaisuus pidetään 12. kesäkuuta Mikkelin ammattikorkeakoulun tiloissa Mikkelissä. Ohjelma on parhaillaan valmisteilla.

Lisätietoja antavat kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040-7737285, heli.gynther@esavo.fi, ja tuottaja Pekka Pulkkinen Mikkelin ammattikorkeakoulusta, puh. 0406300341, pekka.pulkkinen@mamk.fi.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010