Puulasta Etelä-Savon maakuntajärvi

12.10.2011

Puula on valittu kansalaisäänestyksessä Etelä-Savon maakuntajärveksi. Maakuntajärvikisassa Puula päihitti toiset kaksi loppukilpailuehdokasta – Saimaan ja Pihlajaveden – suhteellisen selvästi:

Puula sai ääniä 266 (56 prosenttia kaikista äänistä), Saimaa 175 (36 pros.) ja Pihlajavesi 42 (9 pros.). Kaikkiaan ääniä annettiin eteläsavolaisille järville vajaat viisisataa (483).

Puula on karu erämääjärvi. Se sijaitsee Kangasniemen, Hirvensalmen ja Mikkelin alueilla.

Maakuntajärviäänestys käytiin postikortein ja tekstiviestein 14. –30. syyskuuta. Maakuntajärvi valittiin Suomen kaikkiin maakuntiin. Kaikkiaan ääniä annettiin 13 000. Äänestyksen järjesti Suomen ympäristökeskus.

Kolme maakuntajärviehdokasta kuhunkin maakuntaan valitsi Suomen ympäristökeskuksen asettama arviointiraati kansalaisten tekemistä ehdotuksista. – Saimaa oli ehdolla paitsi Etelä-Savon myös Etelä-Karjalan maakuntajärveksi, jossa se saikin eniten ääniä.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010