Aluesuunnittelujohtaja Vauhkonen: Kampanjakokemukset haastavat kuntapäättäjät

24.11.2014

Etelä-Savon maakuntaliitto on arvioinut kokemuksia useista kirkonkylien kehittämishankkeista. Tulokset hämmentävät: kaikissa tutkituissa kirkonkylissä on runsaasti kehittämismahdollisuuksia, mutta silti kuntapäättäjien todellinen kehittämistahto jää epäselväksi. Se vaikeuttaa selkeästi kirkonkylien kehittämistä.

Tulosten mukaan asukkaiden, yrittäjien ja kuntapäättäjien ajatukset paikalliskeskusten kehittämisestä eivät kohtaa. Sen vuoksi asukkaat eivät sitoudu kirkonkylään ja luota sen tulevaisuuteen, uudet asukkaat jäävät saamatta, ja yrittäjä ihmettelee, miksi investoida kirkonkylään. – Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta.

Etelä-Savo osallistuu kolmivuotiseen valtakunnalliseen pienten keskusten kehittämiskampanjaan, Pike-kampanjaan. Kampanja päättyy vuonna 2016. Ensimmäisen kampanjavuoden aikana Etelä-Savossa on ollut vireillä kaikkiaan 16 kirkonkylän tai kylän kehittämishanketta: Mäntyharju, Rantasalmi, Haukivuori, Anttola, Ristiina, Suomenniemi, Otava, Kerimäki, Punkaharju, Savonranta, Jäppilä, Virtasalmi, Kangasniemi, Joroinen, Enonkoski ja Heinävesi. Nämä Pike-hankkeet ovat pääosin ns. esiselvityshankkeita, jotka päättyvät vuoden 2014 loppuun mennessä.

Kampanja kiinnostaa, mutta mikä on anti?

Hankkeiden määrällä mitattuna Etelä-Savon kampanjatulos on erinomainen. Hankemäärä osoittaa selvästi, että pienten keskusten kehittämiselle ja eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on suuri tarve. Mikä on sitten ollut hankkeiden anti?

Tulokset kuudestatoista kehittämishankkeesta antavat suhteellisen kattavan tilannekatsauksen siitä, mikä on eteläsavolaisten kirkonkylien elinvoimaisuus ja kehittämistarve ja -potentiaali.

Hankkeiden tuloksena on syntynyt loppuraportteja ja toimenpidesuunnitelmia, jotka on hyväksytty usein myös kunnanvaltuustossa. Toistaiseksi kuitenkin konkreettiset päätökset, joihin kunta ja muut toimijat sitoutuvat, ovat vähissä. Varsinaisia kehittämis- ja investointipäätöksiä tai päätöksiä kehittämistoiminnan turvaamisesta uusien toimintamallien ja resurssien avulla ei ole syntynyt. Tehty työ uhkaa valua hukkaan, kun hanke päättyy.

Hankerahoitus tarpeen myös jatkossa

Kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa haasteena on ollut löytää oikea suunnitteluote ja sektorirajat ylittävä toimintamalli, jossa päättäjien, asukkaiden ja yrittäjien ajatukset kohtaavat. Keskeisenä tavoitteena on ollut turvata kehittämistyön jatko.

Mikkelissä ja Savonlinnassa on päädytty malliin, jossa aluejohtokunnat vastaavat entisten kuntien ja kuntakeskusten, Tuiketaajamien, kehittämisestä. Pieksämäellä ei ole aluejohtokuntia, vaan siellä ollaan päätymässä ns. lähikumppanuuspöytä-malliin, jossa korostuu kolmannen sektorin sekä maaseudun ja kylien kehittäjätahojen rooli. Kangasniemellä perustettiin oma kirkonkylän kehittämisyhdistys (Kake).

Yhtenä vaihtoehtoisena toimintamallina on noussut esiin myös maakunnallinen Pike-verkosto. Sitä pitäisi yllä, koordinoisi ja kehittäisi maakuntaliitto (www.esavo.fi/pike).

Kaikissa näissä toimintamalleissa on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä, joista yksi suurimpia liittyy resursseihin. Näyttääkin siltä, että hankerahoitukseen perustuva toimintatapa on jatkossakin ensisijainen keino turvata kirkonkylien kehittämistyö.

Kuntapäättäjien todellinen tahtotila jää epäselväksi

Kuntapäättäjillä on hyvää tahtoa ja päivän poliittista valmiutta kehittää kirkonkyliä. Kunnan todellinen valmius ja tahtotila jäävät kuitenkin kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa epäselväksi – tilanteessa, jossa yhteisen tahtotilan, valintojen ja päätöksenteon merkitys nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on kasvanut entisestään. Tämä vaikeuttaa osaltaan kirkonkylän kehittämistä ja heijastuu kehittämistyön tuloksiin ja jatkuvuuteen.

Kunnan johdon ja päättäjien heikko sitoutuminen heijastuu myös asukkaisiin ja yrityksiin: myös asukkaiden ja yrittäjien kehittämisvalmius, tulevaisuuden usko ja jopa luottamus kunnan toimintaan jäävät vähäisiksi. Kokemusten mukaan asukkaat ideoivat mielellään oman kylän asioita. Sen sijaan valmius toteuttaa näitä ideoita, sitoutua niihin, käyttää omaa aikaa ja jopa investoida on vähäistä, niin asukkailla kuin etenkin yrityksillä. Ajatellaan: kyllä kunta hoitaa.

Kuntapäättäjien epäselvä tahtotila ja heikko kehittämisvalmius aiheuttavat siis monenlaisia ongelmia. Asukkaiden ja yrittäjien aktiivisuus ja osallistaminen, ideointi ja parhaan kehittämisidean äänestäminen jatkoon eivät esimerkiksi kohtaa. Epäselvässä tilanteessa kuntalaisten kehittämisinto saattaa johtaa paljon mittavampiin kehitysideoihin kuin, mihin päättäjät ovat valmiit sitoutumaan. Todellisena lopputuloksena on pahimmillaan vain ajan ja taloudellisten resurssien tuhlaus, epäluottamus ja turhautuminen.

Joukkuepeliä, johtamista ja yhteistyötä

Keskusten kehittäminen on joukkuepeliä. Sen keskeiset toimijat ovat kunta, asukkaat ja yrittäjät. Niillä kaikilla on oma tärkeä roolinsa pelissä. Kunnan johdolla, myös kunnanjohtajalla, on kiistaton velvollisuus johtaa myös kirkonkylän kehittämistä.

Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta. Jos joukkuepeli ja sen johtaminen ei toimi, kehittämistyö ei johda todellisiin tuloksiin, vaikka panostukset olisivat kuinka suuret. Ja päinvastoin: mikäli homma toimii, tuloksia syntyy lähes olemattomilla panostuksilla.

Tulosten saavuttamiseksi tarvitaan aluksi nykyistä täsmällisempää tietoa siitä, kuinka esimerkiksi Pike-hankkeiden kehittämisideat ja päättäjien todellinen kehittämishalu kohtaavat. Epäselvä tilanne on pahin mahdollinen asetelma. Se on vielä paljon huonompi kuin selkeä kielteinen kanta: nykytilanteessa kunnalla ei ole valmiutta kuin pitää yllä vain kaikista välttämättömin.

Kriittinen ja rehellinen arviointi auttaa oikean kehittämisotteen valinnassa. Jos kuntapäättäjillä on valmiutta vain kirkonkylän välttämättömiin ylläpitotoimiin ja täsmäkehittämiseen, eri toimijoiden kannattaa panostaa yhdessä niihin.

Strateginen aluerakennetarkastelu puuttuu usein

Kirkonkylien kehittämishankkeiden kokemukset pilotoivat osaltaan sitä, mikä on kuntien ja päättäjien nykyinen valmius sopeutua toimintaympäristön nopeaan muutokseen laajemminkin. Ne paljastavat monen eteläsavolaisen kunnan maankäyttöpolitiikan puutteen: kunnassa ei ole tehty riittävän sitovaa, koko kunnan kattavaa strategista aluerakennetarkastelua, joka muun muassa määrittelisi, mikä on kirkonkylän asema kunnan kuntarakenteessa.

Etelä-Savon aluesuunnittelun maakunnalliset painopisteet osoitetaan maakuntavaltuuston keväällä 2009 hyväksymässä maakuntakaavassa. Ne ovat kaupunkiseudut, keskukset, Viitostie ja järvimatkailun kehittämisvyöhyke.

Maakuntakaavan mukaan maakunnallisesti merkittävä kyläverkko muodostuu vuonna 2030 uudistuneista ja elinvoimaisista kirkonkylistä eli nykyisistä ja entisistä kuntakeskuksista. Tätä strategista tavoitetta maakuntaliitto on pyrkinyt edistämään koko maakuntakaavan voimassaoloajan. Samaan päämäärään pyrkii myös pienten keskusten kehittämiskampanja.

Maakuntakaavan aluerakenteen painopisteet eivät ole toistaiseksi kuitenkaan jalkautuneet kuntien maankäyttöpolitiikkaan. Nykytilanteessa ei ole käytännössä mahdollista saada selkeää vastausta kysymyksiin, mikä on päättäjien todellinen valmius kehittää kirkonkylää ja kuuluuko kirkonkylän elinvoimaisuus kunnan edunvalvonnan ykkösasioihin vai onko sen kehittäminen vain yksi tärkeä asia muiden tärkeiden asioiden joukossa.

Päättäjät käsittelevät ja arvioivat kunnan yhdyskuntarakennetta ja infrastruktuuria edelleenkin ensisijaisesti tapauskohtaisesti, omista lähtökohdistaan ja useinkin periaatteenaan ”kunnanosien tasapuolinen kehittäminen”.

Kunnat eivät ole tehneet aluerakennekysymyksissä samanlaisia sitovia painopistevalintoja, kuin muissa julkisissa palveluissa, muun muassa koulu- ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Helpottaisiko kuitenkin esimerkiksi vaikeaa koulukeskustelua, jos kunnalla olisi selkeä käsitys siitä, millaista aluerakennetta se tavoittelee? Voisiko tämä aluerakennevisio tukea koulun lopettamis- tai säilyttämispäätöstä?

Miksi investoida kirkonkylään

Pike-hankkeiden kokemukset korostavat myös kirkonkylän ja kunnan sisäisen elinvoiman – yhteisen tahtotilan ja viestinnän merkitystä. Se jää pääsääntöisesti liian vähälle huomiolle.

Jokaisen kirkonkylän tulisi voida olla ylpeä omista vahvuuksistaan ja tehdyistä investoinneista ja viestiä niistä muille. Hyviä avauksia yhteisen viestin rakentamiseksi on toki tehtykin, esimerkkeinä Kerimäen ja Savonrannan aluebrändäyshankkeet. Sellainen yhteisesti rakennettu, riittävän selkeä pääviesti, jonka kunta ja kuntalaiset kokevat omakseen, kuitenkin puuttuu tai on epäselvä kaikissa kirkonkylissä. Myöskään Pike-kohteissa ei ole käynnissä prosesseja yhden yhteisen viestin rakentamiseksi.

Myös viestitön tilanne viestii. Se saattaa jopa heikentää kirkonkylien kilpailukykyä, elinvoimaisuutta ja tulevaisuuden uskoa siitä, mikä se todellisuudessa on. Viestitön ja epäselvä asetelma heijastuvat todennäköisesti myös asukkaiden ja yrittäjien halukkuuteen sitoutua oman kirkonkylänsä kehittämiseen. Se vaikuttaa myös ulkopuolisten asukkaiden, yrittäjien ja asiakkaiden valintoihin: miksi investoida kirkonkylään, miksi valita se kotipaikaksi?

Kirkonkylät ovat osa sujuvaa arkea

Toimintaympäristön kilpailukyvyn näkökulmasta kirkonkylän (kuntakeskuksen) rooli maaseutumaisen maakunnan ja paikallisen talousalueen lähipalvelukeskuksena ja osana sujuvaa arkea on kiistaton. Hyvät liikenneyhteydet ja houkuttelevat asunto- ja rantatontit eivät riitä. Ilman elinvoimaisia keskuksia alueen toimintaympäristö jää kuin jalkapuoleksi. Perifeerisyys lisääntyy, ja sujuva arki vaikeutuu.

Usko kirkonkylien ja pienten keskusten elinvoimaan ja uusiutumiseen on koetuksella. Elinvoimainen kirkonkylä on kuitenkin täysin mahdollinen. Siitä ovat esimerkkeinä vuoden 2014 Pike-palkinnon saaja Mänttä sekä Mäntyharjun kirkonkylä Taidekeskus Salmelan johdolla.

Kirkonkylien elinvoiman ja uusiutumisen merkitys pitäisi pystyä nostamaan nykyistä paremmin esille. Siitä pitää keskustella niin omalla kylällä kuin laajemminkin. Ellei kunta ja kirkonkylä itse, sen päättäjät, asukkaat ja yrittäjät usko oman kylän elinvoimaan ja tulevaisuuteen ja viesti siitä, kuinka tätä uskoa voi odottaa muilta

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen
Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Aluesuunnittelujohtaja Vauhkonen: Kampanjakokemukset haastavat kuntapäättäjät

24.11.2014

Etelä-Savon maakuntaliitto on arvioinut kokemuksia useista kirkonkylien kehittämishankkeista. Tulokset hämmentävät: kaikissa tutkituissa kirkonkylissä on runsaasti kehittämismahdollisuuksia, mutta silti kuntapäättäjien todellinen kehittämistahto jää epäselväksi. Se vaikeuttaa selkeästi kirkonkylien kehittämistä.

Tulosten mukaan asukkaiden, yrittäjien ja kuntapäättäjien ajatukset paikalliskeskusten kehittämisestä eivät kohtaa. Sen vuoksi asukkaat eivät sitoudu kirkonkylään ja luota sen tulevaisuuteen, uudet asukkaat jäävät saamatta, ja yrittäjä ihmettelee, miksi investoida kirkonkylään. – Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta.

Etelä-Savo osallistuu kolmivuotiseen valtakunnalliseen pienten keskusten kehittämiskampanjaan, Pike-kampanjaan. Kampanja päättyy vuonna 2016. Ensimmäisen kampanjavuoden aikana Etelä-Savossa on ollut vireillä kaikkiaan 16 kirkonkylän tai kylän kehittämishanketta: Mäntyharju, Rantasalmi, Haukivuori, Anttola, Ristiina, Suomenniemi, Otava, Kerimäki, Punkaharju, Savonranta, Jäppilä, Virtasalmi, Kangasniemi, Joroinen, Enonkoski ja Heinävesi. Nämä Pike-hankkeet ovat pääosin ns. esiselvityshankkeita, jotka päättyvät vuoden 2014 loppuun mennessä.

Kampanja kiinnostaa, mutta mikä on anti?

Hankkeiden määrällä mitattuna Etelä-Savon kampanjatulos on erinomainen. Hankemäärä osoittaa selvästi, että pienten keskusten kehittämiselle ja eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on suuri tarve. Mikä on sitten ollut hankkeiden anti?

Tulokset kuudestatoista kehittämishankkeesta antavat suhteellisen kattavan tilannekatsauksen siitä, mikä on eteläsavolaisten kirkonkylien elinvoimaisuus ja kehittämistarve ja -potentiaali.

Hankkeiden tuloksena on syntynyt loppuraportteja ja toimenpidesuunnitelmia, jotka on hyväksytty usein myös kunnanvaltuustossa. Toistaiseksi kuitenkin konkreettiset päätökset, joihin kunta ja muut toimijat sitoutuvat, ovat vähissä. Varsinaisia kehittämis- ja investointipäätöksiä tai päätöksiä kehittämistoiminnan turvaamisesta uusien toimintamallien ja resurssien avulla ei ole syntynyt. Tehty työ uhkaa valua hukkaan, kun hanke päättyy.

Hankerahoitus tarpeen myös jatkossa

Kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa haasteena on ollut löytää oikea suunnitteluote ja sektorirajat ylittävä toimintamalli, jossa päättäjien, asukkaiden ja yrittäjien ajatukset kohtaavat. Keskeisenä tavoitteena on ollut turvata kehittämistyön jatko.

Mikkelissä ja Savonlinnassa on päädytty malliin, jossa aluejohtokunnat vastaavat entisten kuntien ja kuntakeskusten, Tuiketaajamien, kehittämisestä. Pieksämäellä ei ole aluejohtokuntia, vaan siellä ollaan päätymässä ns. lähikumppanuuspöytä-malliin, jossa korostuu kolmannen sektorin sekä maaseudun ja kylien kehittäjätahojen rooli. Kangasniemellä perustettiin oma kirkonkylän kehittämisyhdistys (Kake).

Yhtenä vaihtoehtoisena toimintamallina on noussut esiin myös maakunnallinen Pike-verkosto. Sitä pitäisi yllä, koordinoisi ja kehittäisi maakuntaliitto (www.esavo.fi/pike).

Kaikissa näissä toimintamalleissa on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä, joista yksi suurimpia liittyy resursseihin. Näyttääkin siltä, että hankerahoitukseen perustuva toimintatapa on jatkossakin ensisijainen keino turvata kirkonkylien kehittämistyö.

Kuntapäättäjien todellinen tahtotila jää epäselväksi

Kuntapäättäjillä on hyvää tahtoa ja päivän poliittista valmiutta kehittää kirkonkyliä. Kunnan todellinen valmius ja tahtotila jäävät kuitenkin kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa epäselväksi – tilanteessa, jossa yhteisen tahtotilan, valintojen ja päätöksenteon merkitys nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on kasvanut entisestään. Tämä vaikeuttaa osaltaan kirkonkylän kehittämistä ja heijastuu kehittämistyön tuloksiin ja jatkuvuuteen.

Kunnan johdon ja päättäjien heikko sitoutuminen heijastuu myös asukkaisiin ja yrityksiin: myös asukkaiden ja yrittäjien kehittämisvalmius, tulevaisuuden usko ja jopa luottamus kunnan toimintaan jäävät vähäisiksi. Kokemusten mukaan asukkaat ideoivat mielellään oman kylän asioita. Sen sijaan valmius toteuttaa näitä ideoita, sitoutua niihin, käyttää omaa aikaa ja jopa investoida on vähäistä, niin asukkailla kuin etenkin yrityksillä. Ajatellaan: kyllä kunta hoitaa.

Kuntapäättäjien epäselvä tahtotila ja heikko kehittämisvalmius aiheuttavat siis monenlaisia ongelmia. Asukkaiden ja yrittäjien aktiivisuus ja osallistaminen, ideointi ja parhaan kehittämisidean äänestäminen jatkoon eivät esimerkiksi kohtaa. Epäselvässä tilanteessa kuntalaisten kehittämisinto saattaa johtaa paljon mittavampiin kehitysideoihin kuin, mihin päättäjät ovat valmiit sitoutumaan. Todellisena lopputuloksena on pahimmillaan vain ajan ja taloudellisten resurssien tuhlaus, epäluottamus ja turhautuminen.

Joukkuepeliä, johtamista ja yhteistyötä

Keskusten kehittäminen on joukkuepeliä. Sen keskeiset toimijat ovat kunta, asukkaat ja yrittäjät. Niillä kaikilla on oma tärkeä roolinsa pelissä. Kunnan johdolla, myös kunnanjohtajalla, on kiistaton velvollisuus johtaa myös kirkonkylän kehittämistä.

Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta. Jos joukkuepeli ja sen johtaminen ei toimi, kehittämistyö ei johda todellisiin tuloksiin, vaikka panostukset olisivat kuinka suuret. Ja päinvastoin: mikäli homma toimii, tuloksia syntyy lähes olemattomilla panostuksilla.

Tulosten saavuttamiseksi tarvitaan aluksi nykyistä täsmällisempää tietoa siitä, kuinka esimerkiksi Pike-hankkeiden kehittämisideat ja päättäjien todellinen kehittämishalu kohtaavat. Epäselvä tilanne on pahin mahdollinen asetelma. Se on vielä paljon huonompi kuin selkeä kielteinen kanta: nykytilanteessa kunnalla ei ole valmiutta kuin pitää yllä vain kaikista välttämättömin.

Kriittinen ja rehellinen arviointi auttaa oikean kehittämisotteen valinnassa. Jos kuntapäättäjillä on valmiutta vain kirkonkylän välttämättömiin ylläpitotoimiin ja täsmäkehittämiseen, eri toimijoiden kannattaa panostaa yhdessä niihin.

Strateginen aluerakennetarkastelu puuttuu usein

Kirkonkylien kehittämishankkeiden kokemukset pilotoivat osaltaan sitä, mikä on kuntien ja päättäjien nykyinen valmius sopeutua toimintaympäristön nopeaan muutokseen laajemminkin. Ne paljastavat monen eteläsavolaisen kunnan maankäyttöpolitiikan puutteen: kunnassa ei ole tehty riittävän sitovaa, koko kunnan kattavaa strategista aluerakennetarkastelua, joka muun muassa määrittelisi, mikä on kirkonkylän asema kunnan kuntarakenteessa.

Etelä-Savon aluesuunnittelun maakunnalliset painopisteet osoitetaan maakuntavaltuuston keväällä 2009 hyväksymässä maakuntakaavassa. Ne ovat kaupunkiseudut, keskukset, Viitostie ja järvimatkailun kehittämisvyöhyke.

Maakuntakaavan mukaan maakunnallisesti merkittävä kyläverkko muodostuu vuonna 2030 uudistuneista ja elinvoimaisista kirkonkylistä eli nykyisistä ja entisistä kuntakeskuksista. Tätä strategista tavoitetta maakuntaliitto on pyrkinyt edistämään koko maakuntakaavan voimassaoloajan. Samaan päämäärään pyrkii myös pienten keskusten kehittämiskampanja.

Maakuntakaavan aluerakenteen painopisteet eivät ole toistaiseksi kuitenkaan jalkautuneet kuntien maankäyttöpolitiikkaan. Nykytilanteessa ei ole käytännössä mahdollista saada selkeää vastausta kysymyksiin, mikä on päättäjien todellinen valmius kehittää kirkonkylää ja kuuluuko kirkonkylän elinvoimaisuus kunnan edunvalvonnan ykkösasioihin vai onko sen kehittäminen vain yksi tärkeä asia muiden tärkeiden asioiden joukossa.

Päättäjät käsittelevät ja arvioivat kunnan yhdyskuntarakennetta ja infrastruktuuria edelleenkin ensisijaisesti tapauskohtaisesti, omista lähtökohdistaan ja useinkin periaatteenaan ”kunnanosien tasapuolinen kehittäminen”.

Kunnat eivät ole tehneet aluerakennekysymyksissä samanlaisia sitovia painopistevalintoja, kuin muissa julkisissa palveluissa, muun muassa koulu- ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Helpottaisiko kuitenkin esimerkiksi vaikeaa koulukeskustelua, jos kunnalla olisi selkeä käsitys siitä, millaista aluerakennetta se tavoittelee? Voisiko tämä aluerakennevisio tukea koulun lopettamis- tai säilyttämispäätöstä?

Miksi investoida kirkonkylään

Pike-hankkeiden kokemukset korostavat myös kirkonkylän ja kunnan sisäisen elinvoiman – yhteisen tahtotilan ja viestinnän merkitystä. Se jää pääsääntöisesti liian vähälle huomiolle.

Jokaisen kirkonkylän tulisi voida olla ylpeä omista vahvuuksistaan ja tehdyistä investoinneista ja viestiä niistä muille. Hyviä avauksia yhteisen viestin rakentamiseksi on toki tehtykin, esimerkkeinä Kerimäen ja Savonrannan aluebrändäyshankkeet. Sellainen yhteisesti rakennettu, riittävän selkeä pääviesti, jonka kunta ja kuntalaiset kokevat omakseen, kuitenkin puuttuu tai on epäselvä kaikissa kirkonkylissä. Myöskään Pike-kohteissa ei ole käynnissä prosesseja yhden yhteisen viestin rakentamiseksi.

Myös viestitön tilanne viestii. Se saattaa jopa heikentää kirkonkylien kilpailukykyä, elinvoimaisuutta ja tulevaisuuden uskoa siitä, mikä se todellisuudessa on. Viestitön ja epäselvä asetelma heijastuvat todennäköisesti myös asukkaiden ja yrittäjien halukkuuteen sitoutua oman kirkonkylänsä kehittämiseen. Se vaikuttaa myös ulkopuolisten asukkaiden, yrittäjien ja asiakkaiden valintoihin: miksi investoida kirkonkylään, miksi valita se kotipaikaksi?

Kirkonkylät ovat osa sujuvaa arkea

Toimintaympäristön kilpailukyvyn näkökulmasta kirkonkylän (kuntakeskuksen) rooli maaseutumaisen maakunnan ja paikallisen talousalueen lähipalvelukeskuksena ja osana sujuvaa arkea on kiistaton. Hyvät liikenneyhteydet ja houkuttelevat asunto- ja rantatontit eivät riitä. Ilman elinvoimaisia keskuksia alueen toimintaympäristö jää kuin jalkapuoleksi. Perifeerisyys lisääntyy, ja sujuva arki vaikeutuu.

Usko kirkonkylien ja pienten keskusten elinvoimaan ja uusiutumiseen on koetuksella. Elinvoimainen kirkonkylä on kuitenkin täysin mahdollinen. Siitä ovat esimerkkeinä vuoden 2014 Pike-palkinnon saaja Mänttä sekä Mäntyharjun kirkonkylä Taidekeskus Salmelan johdolla.

Kirkonkylien elinvoiman ja uusiutumisen merkitys pitäisi pystyä nostamaan nykyistä paremmin esille. Siitä pitää keskustella niin omalla kylällä kuin laajemminkin. Ellei kunta ja kirkonkylä itse, sen päättäjät, asukkaat ja yrittäjät usko oman kylän elinvoimaan ja tulevaisuuteen ja viesti siitä, kuinka tätä uskoa voi odottaa muilta

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen
Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Aluesuunnittelujohtaja Vauhkonen: Kampanjakokemukset haastavat kuntapäättäjät

24.11.2014

Etelä-Savon maakuntaliitto on arvioinut kokemuksia useista kirkonkylien kehittämishankkeista. Tulokset hämmentävät: kaikissa tutkituissa kirkonkylissä on runsaasti kehittämismahdollisuuksia, mutta silti kuntapäättäjien todellinen kehittämistahto jää epäselväksi. Se vaikeuttaa selkeästi kirkonkylien kehittämistä.

Tulosten mukaan asukkaiden, yrittäjien ja kuntapäättäjien ajatukset paikalliskeskusten kehittämisestä eivät kohtaa. Sen vuoksi asukkaat eivät sitoudu kirkonkylään ja luota sen tulevaisuuteen, uudet asukkaat jäävät saamatta, ja yrittäjä ihmettelee, miksi investoida kirkonkylään. – Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta.

Etelä-Savo osallistuu kolmivuotiseen valtakunnalliseen pienten keskusten kehittämiskampanjaan, Pike-kampanjaan. Kampanja päättyy vuonna 2016. Ensimmäisen kampanjavuoden aikana Etelä-Savossa on ollut vireillä kaikkiaan 16 kirkonkylän tai kylän kehittämishanketta: Mäntyharju, Rantasalmi, Haukivuori, Anttola, Ristiina, Suomenniemi, Otava, Kerimäki, Punkaharju, Savonranta, Jäppilä, Virtasalmi, Kangasniemi, Joroinen, Enonkoski ja Heinävesi. Nämä Pike-hankkeet ovat pääosin ns. esiselvityshankkeita, jotka päättyvät vuoden 2014 loppuun mennessä.

Kampanja kiinnostaa, mutta mikä on anti?

Hankkeiden määrällä mitattuna Etelä-Savon kampanjatulos on erinomainen. Hankemäärä osoittaa selvästi, että pienten keskusten kehittämiselle ja eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on suuri tarve. Mikä on sitten ollut hankkeiden anti?

Tulokset kuudestatoista kehittämishankkeesta antavat suhteellisen kattavan tilannekatsauksen siitä, mikä on eteläsavolaisten kirkonkylien elinvoimaisuus ja kehittämistarve ja -potentiaali.

Hankkeiden tuloksena on syntynyt loppuraportteja ja toimenpidesuunnitelmia, jotka on hyväksytty usein myös kunnanvaltuustossa. Toistaiseksi kuitenkin konkreettiset päätökset, joihin kunta ja muut toimijat sitoutuvat, ovat vähissä. Varsinaisia kehittämis- ja investointipäätöksiä tai päätöksiä kehittämistoiminnan turvaamisesta uusien toimintamallien ja resurssien avulla ei ole syntynyt. Tehty työ uhkaa valua hukkaan, kun hanke päättyy.

Hankerahoitus tarpeen myös jatkossa

Kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa haasteena on ollut löytää oikea suunnitteluote ja sektorirajat ylittävä toimintamalli, jossa päättäjien, asukkaiden ja yrittäjien ajatukset kohtaavat. Keskeisenä tavoitteena on ollut turvata kehittämistyön jatko.

Mikkelissä ja Savonlinnassa on päädytty malliin, jossa aluejohtokunnat vastaavat entisten kuntien ja kuntakeskusten, Tuiketaajamien, kehittämisestä. Pieksämäellä ei ole aluejohtokuntia, vaan siellä ollaan päätymässä ns. lähikumppanuuspöytä-malliin, jossa korostuu kolmannen sektorin sekä maaseudun ja kylien kehittäjätahojen rooli. Kangasniemellä perustettiin oma kirkonkylän kehittämisyhdistys (Kake).

Yhtenä vaihtoehtoisena toimintamallina on noussut esiin myös maakunnallinen Pike-verkosto. Sitä pitäisi yllä, koordinoisi ja kehittäisi maakuntaliitto (www.esavo.fi/pike).

Kaikissa näissä toimintamalleissa on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä, joista yksi suurimpia liittyy resursseihin. Näyttääkin siltä, että hankerahoitukseen perustuva toimintatapa on jatkossakin ensisijainen keino turvata kirkonkylien kehittämistyö.

Kuntapäättäjien todellinen tahtotila jää epäselväksi

Kuntapäättäjillä on hyvää tahtoa ja päivän poliittista valmiutta kehittää kirkonkyliä. Kunnan todellinen valmius ja tahtotila jäävät kuitenkin kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa epäselväksi – tilanteessa, jossa yhteisen tahtotilan, valintojen ja päätöksenteon merkitys nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on kasvanut entisestään. Tämä vaikeuttaa osaltaan kirkonkylän kehittämistä ja heijastuu kehittämistyön tuloksiin ja jatkuvuuteen.

Kunnan johdon ja päättäjien heikko sitoutuminen heijastuu myös asukkaisiin ja yrityksiin: myös asukkaiden ja yrittäjien kehittämisvalmius, tulevaisuuden usko ja jopa luottamus kunnan toimintaan jäävät vähäisiksi. Kokemusten mukaan asukkaat ideoivat mielellään oman kylän asioita. Sen sijaan valmius toteuttaa näitä ideoita, sitoutua niihin, käyttää omaa aikaa ja jopa investoida on vähäistä, niin asukkailla kuin etenkin yrityksillä. Ajatellaan: kyllä kunta hoitaa.

Kuntapäättäjien epäselvä tahtotila ja heikko kehittämisvalmius aiheuttavat siis monenlaisia ongelmia. Asukkaiden ja yrittäjien aktiivisuus ja osallistaminen, ideointi ja parhaan kehittämisidean äänestäminen jatkoon eivät esimerkiksi kohtaa. Epäselvässä tilanteessa kuntalaisten kehittämisinto saattaa johtaa paljon mittavampiin kehitysideoihin kuin, mihin päättäjät ovat valmiit sitoutumaan. Todellisena lopputuloksena on pahimmillaan vain ajan ja taloudellisten resurssien tuhlaus, epäluottamus ja turhautuminen.

Joukkuepeliä, johtamista ja yhteistyötä

Keskusten kehittäminen on joukkuepeliä. Sen keskeiset toimijat ovat kunta, asukkaat ja yrittäjät. Niillä kaikilla on oma tärkeä roolinsa pelissä. Kunnan johdolla, myös kunnanjohtajalla, on kiistaton velvollisuus johtaa myös kirkonkylän kehittämistä.

Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta. Jos joukkuepeli ja sen johtaminen ei toimi, kehittämistyö ei johda todellisiin tuloksiin, vaikka panostukset olisivat kuinka suuret. Ja päinvastoin: mikäli homma toimii, tuloksia syntyy lähes olemattomilla panostuksilla.

Tulosten saavuttamiseksi tarvitaan aluksi nykyistä täsmällisempää tietoa siitä, kuinka esimerkiksi Pike-hankkeiden kehittämisideat ja päättäjien todellinen kehittämishalu kohtaavat. Epäselvä tilanne on pahin mahdollinen asetelma. Se on vielä paljon huonompi kuin selkeä kielteinen kanta: nykytilanteessa kunnalla ei ole valmiutta kuin pitää yllä vain kaikista välttämättömin.

Kriittinen ja rehellinen arviointi auttaa oikean kehittämisotteen valinnassa. Jos kuntapäättäjillä on valmiutta vain kirkonkylän välttämättömiin ylläpitotoimiin ja täsmäkehittämiseen, eri toimijoiden kannattaa panostaa yhdessä niihin.

Strateginen aluerakennetarkastelu puuttuu usein

Kirkonkylien kehittämishankkeiden kokemukset pilotoivat osaltaan sitä, mikä on kuntien ja päättäjien nykyinen valmius sopeutua toimintaympäristön nopeaan muutokseen laajemminkin. Ne paljastavat monen eteläsavolaisen kunnan maankäyttöpolitiikan puutteen: kunnassa ei ole tehty riittävän sitovaa, koko kunnan kattavaa strategista aluerakennetarkastelua, joka muun muassa määrittelisi, mikä on kirkonkylän asema kunnan kuntarakenteessa.

Etelä-Savon aluesuunnittelun maakunnalliset painopisteet osoitetaan maakuntavaltuuston keväällä 2009 hyväksymässä maakuntakaavassa. Ne ovat kaupunkiseudut, keskukset, Viitostie ja järvimatkailun kehittämisvyöhyke.

Maakuntakaavan mukaan maakunnallisesti merkittävä kyläverkko muodostuu vuonna 2030 uudistuneista ja elinvoimaisista kirkonkylistä eli nykyisistä ja entisistä kuntakeskuksista. Tätä strategista tavoitetta maakuntaliitto on pyrkinyt edistämään koko maakuntakaavan voimassaoloajan. Samaan päämäärään pyrkii myös pienten keskusten kehittämiskampanja.

Maakuntakaavan aluerakenteen painopisteet eivät ole toistaiseksi kuitenkaan jalkautuneet kuntien maankäyttöpolitiikkaan. Nykytilanteessa ei ole käytännössä mahdollista saada selkeää vastausta kysymyksiin, mikä on päättäjien todellinen valmius kehittää kirkonkylää ja kuuluuko kirkonkylän elinvoimaisuus kunnan edunvalvonnan ykkösasioihin vai onko sen kehittäminen vain yksi tärkeä asia muiden tärkeiden asioiden joukossa.

Päättäjät käsittelevät ja arvioivat kunnan yhdyskuntarakennetta ja infrastruktuuria edelleenkin ensisijaisesti tapauskohtaisesti, omista lähtökohdistaan ja useinkin periaatteenaan ”kunnanosien tasapuolinen kehittäminen”.

Kunnat eivät ole tehneet aluerakennekysymyksissä samanlaisia sitovia painopistevalintoja, kuin muissa julkisissa palveluissa, muun muassa koulu- ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Helpottaisiko kuitenkin esimerkiksi vaikeaa koulukeskustelua, jos kunnalla olisi selkeä käsitys siitä, millaista aluerakennetta se tavoittelee? Voisiko tämä aluerakennevisio tukea koulun lopettamis- tai säilyttämispäätöstä?

Miksi investoida kirkonkylään

Pike-hankkeiden kokemukset korostavat myös kirkonkylän ja kunnan sisäisen elinvoiman – yhteisen tahtotilan ja viestinnän merkitystä. Se jää pääsääntöisesti liian vähälle huomiolle.

Jokaisen kirkonkylän tulisi voida olla ylpeä omista vahvuuksistaan ja tehdyistä investoinneista ja viestiä niistä muille. Hyviä avauksia yhteisen viestin rakentamiseksi on toki tehtykin, esimerkkeinä Kerimäen ja Savonrannan aluebrändäyshankkeet. Sellainen yhteisesti rakennettu, riittävän selkeä pääviesti, jonka kunta ja kuntalaiset kokevat omakseen, kuitenkin puuttuu tai on epäselvä kaikissa kirkonkylissä. Myöskään Pike-kohteissa ei ole käynnissä prosesseja yhden yhteisen viestin rakentamiseksi.

Myös viestitön tilanne viestii. Se saattaa jopa heikentää kirkonkylien kilpailukykyä, elinvoimaisuutta ja tulevaisuuden uskoa siitä, mikä se todellisuudessa on. Viestitön ja epäselvä asetelma heijastuvat todennäköisesti myös asukkaiden ja yrittäjien halukkuuteen sitoutua oman kirkonkylänsä kehittämiseen. Se vaikuttaa myös ulkopuolisten asukkaiden, yrittäjien ja asiakkaiden valintoihin: miksi investoida kirkonkylään, miksi valita se kotipaikaksi?

Kirkonkylät ovat osa sujuvaa arkea

Toimintaympäristön kilpailukyvyn näkökulmasta kirkonkylän (kuntakeskuksen) rooli maaseutumaisen maakunnan ja paikallisen talousalueen lähipalvelukeskuksena ja osana sujuvaa arkea on kiistaton. Hyvät liikenneyhteydet ja houkuttelevat asunto- ja rantatontit eivät riitä. Ilman elinvoimaisia keskuksia alueen toimintaympäristö jää kuin jalkapuoleksi. Perifeerisyys lisääntyy, ja sujuva arki vaikeutuu.

Usko kirkonkylien ja pienten keskusten elinvoimaan ja uusiutumiseen on koetuksella. Elinvoimainen kirkonkylä on kuitenkin täysin mahdollinen. Siitä ovat esimerkkeinä vuoden 2014 Pike-palkinnon saaja Mänttä sekä Mäntyharjun kirkonkylä Taidekeskus Salmelan johdolla.

Kirkonkylien elinvoiman ja uusiutumisen merkitys pitäisi pystyä nostamaan nykyistä paremmin esille. Siitä pitää keskustella niin omalla kylällä kuin laajemminkin. Ellei kunta ja kirkonkylä itse, sen päättäjät, asukkaat ja yrittäjät usko oman kylän elinvoimaan ja tulevaisuuteen ja viesti siitä, kuinka tätä uskoa voi odottaa muilta

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen
Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Aluesuunnittelujohtaja Vauhkonen: Kampanjakokemukset haastavat kuntapäättäjät

24.11.2014

Etelä-Savon maakuntaliitto on arvioinut kokemuksia useista kirkonkylien kehittämishankkeista. Tulokset hämmentävät: kaikissa tutkituissa kirkonkylissä on runsaasti kehittämismahdollisuuksia, mutta silti kuntapäättäjien todellinen kehittämistahto jää epäselväksi. Se vaikeuttaa selkeästi kirkonkylien kehittämistä.

Tulosten mukaan asukkaiden, yrittäjien ja kuntapäättäjien ajatukset paikalliskeskusten kehittämisestä eivät kohtaa. Sen vuoksi asukkaat eivät sitoudu kirkonkylään ja luota sen tulevaisuuteen, uudet asukkaat jäävät saamatta, ja yrittäjä ihmettelee, miksi investoida kirkonkylään. – Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta.

Etelä-Savo osallistuu kolmivuotiseen valtakunnalliseen pienten keskusten kehittämiskampanjaan, Pike-kampanjaan. Kampanja päättyy vuonna 2016. Ensimmäisen kampanjavuoden aikana Etelä-Savossa on ollut vireillä kaikkiaan 16 kirkonkylän tai kylän kehittämishanketta: Mäntyharju, Rantasalmi, Haukivuori, Anttola, Ristiina, Suomenniemi, Otava, Kerimäki, Punkaharju, Savonranta, Jäppilä, Virtasalmi, Kangasniemi, Joroinen, Enonkoski ja Heinävesi. Nämä Pike-hankkeet ovat pääosin ns. esiselvityshankkeita, jotka päättyvät vuoden 2014 loppuun mennessä.

Kampanja kiinnostaa, mutta mikä on anti?

Hankkeiden määrällä mitattuna Etelä-Savon kampanjatulos on erinomainen. Hankemäärä osoittaa selvästi, että pienten keskusten kehittämiselle ja eri toimijoiden väliselle yhteistyölle on suuri tarve. Mikä on sitten ollut hankkeiden anti?

Tulokset kuudestatoista kehittämishankkeesta antavat suhteellisen kattavan tilannekatsauksen siitä, mikä on eteläsavolaisten kirkonkylien elinvoimaisuus ja kehittämistarve ja -potentiaali.

Hankkeiden tuloksena on syntynyt loppuraportteja ja toimenpidesuunnitelmia, jotka on hyväksytty usein myös kunnanvaltuustossa. Toistaiseksi kuitenkin konkreettiset päätökset, joihin kunta ja muut toimijat sitoutuvat, ovat vähissä. Varsinaisia kehittämis- ja investointipäätöksiä tai päätöksiä kehittämistoiminnan turvaamisesta uusien toimintamallien ja resurssien avulla ei ole syntynyt. Tehty työ uhkaa valua hukkaan, kun hanke päättyy.

Hankerahoitus tarpeen myös jatkossa

Kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa haasteena on ollut löytää oikea suunnitteluote ja sektorirajat ylittävä toimintamalli, jossa päättäjien, asukkaiden ja yrittäjien ajatukset kohtaavat. Keskeisenä tavoitteena on ollut turvata kehittämistyön jatko.

Mikkelissä ja Savonlinnassa on päädytty malliin, jossa aluejohtokunnat vastaavat entisten kuntien ja kuntakeskusten, Tuiketaajamien, kehittämisestä. Pieksämäellä ei ole aluejohtokuntia, vaan siellä ollaan päätymässä ns. lähikumppanuuspöytä-malliin, jossa korostuu kolmannen sektorin sekä maaseudun ja kylien kehittäjätahojen rooli. Kangasniemellä perustettiin oma kirkonkylän kehittämisyhdistys (Kake).

Yhtenä vaihtoehtoisena toimintamallina on noussut esiin myös maakunnallinen Pike-verkosto. Sitä pitäisi yllä, koordinoisi ja kehittäisi maakuntaliitto (www.esavo.fi/pike).

Kaikissa näissä toimintamalleissa on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä, joista yksi suurimpia liittyy resursseihin. Näyttääkin siltä, että hankerahoitukseen perustuva toimintatapa on jatkossakin ensisijainen keino turvata kirkonkylien kehittämistyö.

Kuntapäättäjien todellinen tahtotila jää epäselväksi

Kuntapäättäjillä on hyvää tahtoa ja päivän poliittista valmiutta kehittää kirkonkyliä. Kunnan todellinen valmius ja tahtotila jäävät kuitenkin kaikissa eteläsavolaisissa Pike-kohteissa epäselväksi – tilanteessa, jossa yhteisen tahtotilan, valintojen ja päätöksenteon merkitys nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on kasvanut entisestään. Tämä vaikeuttaa osaltaan kirkonkylän kehittämistä ja heijastuu kehittämistyön tuloksiin ja jatkuvuuteen.

Kunnan johdon ja päättäjien heikko sitoutuminen heijastuu myös asukkaisiin ja yrityksiin: myös asukkaiden ja yrittäjien kehittämisvalmius, tulevaisuuden usko ja jopa luottamus kunnan toimintaan jäävät vähäisiksi. Kokemusten mukaan asukkaat ideoivat mielellään oman kylän asioita. Sen sijaan valmius toteuttaa näitä ideoita, sitoutua niihin, käyttää omaa aikaa ja jopa investoida on vähäistä, niin asukkailla kuin etenkin yrityksillä. Ajatellaan: kyllä kunta hoitaa.

Kuntapäättäjien epäselvä tahtotila ja heikko kehittämisvalmius aiheuttavat siis monenlaisia ongelmia. Asukkaiden ja yrittäjien aktiivisuus ja osallistaminen, ideointi ja parhaan kehittämisidean äänestäminen jatkoon eivät esimerkiksi kohtaa. Epäselvässä tilanteessa kuntalaisten kehittämisinto saattaa johtaa paljon mittavampiin kehitysideoihin kuin, mihin päättäjät ovat valmiit sitoutumaan. Todellisena lopputuloksena on pahimmillaan vain ajan ja taloudellisten resurssien tuhlaus, epäluottamus ja turhautuminen.

Joukkuepeliä, johtamista ja yhteistyötä

Keskusten kehittäminen on joukkuepeliä. Sen keskeiset toimijat ovat kunta, asukkaat ja yrittäjät. Niillä kaikilla on oma tärkeä roolinsa pelissä. Kunnan johdolla, myös kunnanjohtajalla, on kiistaton velvollisuus johtaa myös kirkonkylän kehittämistä.

Päättäjien on ilmaistava selkeästi tahtonsa ja todellinen valmiutensa kehittää paikalliskeskusta. Jos joukkuepeli ja sen johtaminen ei toimi, kehittämistyö ei johda todellisiin tuloksiin, vaikka panostukset olisivat kuinka suuret. Ja päinvastoin: mikäli homma toimii, tuloksia syntyy lähes olemattomilla panostuksilla.

Tulosten saavuttamiseksi tarvitaan aluksi nykyistä täsmällisempää tietoa siitä, kuinka esimerkiksi Pike-hankkeiden kehittämisideat ja päättäjien todellinen kehittämishalu kohtaavat. Epäselvä tilanne on pahin mahdollinen asetelma. Se on vielä paljon huonompi kuin selkeä kielteinen kanta: nykytilanteessa kunnalla ei ole valmiutta kuin pitää yllä vain kaikista välttämättömin.

Kriittinen ja rehellinen arviointi auttaa oikean kehittämisotteen valinnassa. Jos kuntapäättäjillä on valmiutta vain kirkonkylän välttämättömiin ylläpitotoimiin ja täsmäkehittämiseen, eri toimijoiden kannattaa panostaa yhdessä niihin.

Strateginen aluerakennetarkastelu puuttuu usein

Kirkonkylien kehittämishankkeiden kokemukset pilotoivat osaltaan sitä, mikä on kuntien ja päättäjien nykyinen valmius sopeutua toimintaympäristön nopeaan muutokseen laajemminkin. Ne paljastavat monen eteläsavolaisen kunnan maankäyttöpolitiikan puutteen: kunnassa ei ole tehty riittävän sitovaa, koko kunnan kattavaa strategista aluerakennetarkastelua, joka muun muassa määrittelisi, mikä on kirkonkylän asema kunnan kuntarakenteessa.

Etelä-Savon aluesuunnittelun maakunnalliset painopisteet osoitetaan maakuntavaltuuston keväällä 2009 hyväksymässä maakuntakaavassa. Ne ovat kaupunkiseudut, keskukset, Viitostie ja järvimatkailun kehittämisvyöhyke.

Maakuntakaavan mukaan maakunnallisesti merkittävä kyläverkko muodostuu vuonna 2030 uudistuneista ja elinvoimaisista kirkonkylistä eli nykyisistä ja entisistä kuntakeskuksista. Tätä strategista tavoitetta maakuntaliitto on pyrkinyt edistämään koko maakuntakaavan voimassaoloajan. Samaan päämäärään pyrkii myös pienten keskusten kehittämiskampanja.

Maakuntakaavan aluerakenteen painopisteet eivät ole toistaiseksi kuitenkaan jalkautuneet kuntien maankäyttöpolitiikkaan. Nykytilanteessa ei ole käytännössä mahdollista saada selkeää vastausta kysymyksiin, mikä on päättäjien todellinen valmius kehittää kirkonkylää ja kuuluuko kirkonkylän elinvoimaisuus kunnan edunvalvonnan ykkösasioihin vai onko sen kehittäminen vain yksi tärkeä asia muiden tärkeiden asioiden joukossa.

Päättäjät käsittelevät ja arvioivat kunnan yhdyskuntarakennetta ja infrastruktuuria edelleenkin ensisijaisesti tapauskohtaisesti, omista lähtökohdistaan ja useinkin periaatteenaan ”kunnanosien tasapuolinen kehittäminen”.

Kunnat eivät ole tehneet aluerakennekysymyksissä samanlaisia sitovia painopistevalintoja, kuin muissa julkisissa palveluissa, muun muassa koulu- ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Helpottaisiko kuitenkin esimerkiksi vaikeaa koulukeskustelua, jos kunnalla olisi selkeä käsitys siitä, millaista aluerakennetta se tavoittelee? Voisiko tämä aluerakennevisio tukea koulun lopettamis- tai säilyttämispäätöstä?

Miksi investoida kirkonkylään

Pike-hankkeiden kokemukset korostavat myös kirkonkylän ja kunnan sisäisen elinvoiman – yhteisen tahtotilan ja viestinnän merkitystä. Se jää pääsääntöisesti liian vähälle huomiolle.

Jokaisen kirkonkylän tulisi voida olla ylpeä omista vahvuuksistaan ja tehdyistä investoinneista ja viestiä niistä muille. Hyviä avauksia yhteisen viestin rakentamiseksi on toki tehtykin, esimerkkeinä Kerimäen ja Savonrannan aluebrändäyshankkeet. Sellainen yhteisesti rakennettu, riittävän selkeä pääviesti, jonka kunta ja kuntalaiset kokevat omakseen, kuitenkin puuttuu tai on epäselvä kaikissa kirkonkylissä. Myöskään Pike-kohteissa ei ole käynnissä prosesseja yhden yhteisen viestin rakentamiseksi.

Myös viestitön tilanne viestii. Se saattaa jopa heikentää kirkonkylien kilpailukykyä, elinvoimaisuutta ja tulevaisuuden uskoa siitä, mikä se todellisuudessa on. Viestitön ja epäselvä asetelma heijastuvat todennäköisesti myös asukkaiden ja yrittäjien halukkuuteen sitoutua oman kirkonkylänsä kehittämiseen. Se vaikuttaa myös ulkopuolisten asukkaiden, yrittäjien ja asiakkaiden valintoihin: miksi investoida kirkonkylään, miksi valita se kotipaikaksi?

Kirkonkylät ovat osa sujuvaa arkea

Toimintaympäristön kilpailukyvyn näkökulmasta kirkonkylän (kuntakeskuksen) rooli maaseutumaisen maakunnan ja paikallisen talousalueen lähipalvelukeskuksena ja osana sujuvaa arkea on kiistaton. Hyvät liikenneyhteydet ja houkuttelevat asunto- ja rantatontit eivät riitä. Ilman elinvoimaisia keskuksia alueen toimintaympäristö jää kuin jalkapuoleksi. Perifeerisyys lisääntyy, ja sujuva arki vaikeutuu.

Usko kirkonkylien ja pienten keskusten elinvoimaan ja uusiutumiseen on koetuksella. Elinvoimainen kirkonkylä on kuitenkin täysin mahdollinen. Siitä ovat esimerkkeinä vuoden 2014 Pike-palkinnon saaja Mänttä sekä Mäntyharjun kirkonkylä Taidekeskus Salmelan johdolla.

Kirkonkylien elinvoiman ja uusiutumisen merkitys pitäisi pystyä nostamaan nykyistä paremmin esille. Siitä pitää keskustella niin omalla kylällä kuin laajemminkin. Ellei kunta ja kirkonkylä itse, sen päättäjät, asukkaat ja yrittäjät usko oman kylän elinvoimaan ja tulevaisuuteen ja viesti siitä, kuinka tätä uskoa voi odottaa muilta

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen
Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010