Saimaan geoparkkia viriteltiin seminaarissa

05.11.2014

Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Karjalan liitto olivat kutsuneet koolle yhdessä Imatran seudun kehitysyhtiön sekä Geologisen tutkimuslaitoksen kanssa Geopark Saimaalle -seminaarin. Seminaari järjestettiin Lappeenrannassa  4. marraskuuta 2014.

Saimaalla on pitkä historia. Kuvassa Astuvansalmen kalliomaalauksia Mikkelin Ristiinassa.

Seminaarissa Suomen ainoaa geoparkia eli Rokuan geoparkia esitteli toiminnanjohtaja Vesa Krökki. Paikalla oli myös Euroopan geopark -verkoston varakoodinaattori Kristin Rangnes.

Geologia on luontomatkailun nouseva trendi ja geopark-toimintatavasta on tullut suosittu toimintamalli luontomatkailun kehittämiselle. Geopark on rajattu alue, joka sisältää merkittävää geologista perintöä joko ekologisesti, arkeologisesti tai historiallisesti tai kulttuurisesti. Eripuolilla maailmaa sijaitsevat geopark-kohteet muodostavat yhdessä geopark -verkoston.

Verkostoon kuuluminen merkitsee mm. markkinointitukea ja sen myötä kasvavia matkailijavirtoja. Matkailullisen vetovoiman näkökulmasta geopark-alueet ovat rinnastettavissa kansallispuistoihin ja Unescon  maailmanperintökohteisiin, vaikka geopark ei olekaan suojelualue.

Euroopan geopark -verkoston varakoordinaattori Kristin Rangnes piti Saimaan geopark -ideaa  hyvänä. Kuluu kuitenkin vielä pitkä tovi, ennen kuin Saimaa geopark voi hakea verkoston jäsenyyttä. Verkosto perustuu ihmisten väliseen toimintaan, matkailun kehittämiseen ja konkreettiseen tekemiseen.

Vasta kun toiminta alueelle on rakennettu, voidaan hakea Unescolta hyväksyntää geopark-verkoston  jäseneksi. Saimaalla tähän kulunee ainakin pari vuotta.

Saimaa geomatkailukohteeksi -hanketta rahoittavat Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntaliitot sekä Imatran, Lappeenrannan ja Mikkelin kaupungit ja Juvan, Puumalan, Ruokolahden, Sulkavan ja Taipalsaaren kunnat. Hankkeen kustannusarvio on 260 000 euroa, josta maakuntien kehittämisrahaa on 186 000 euroa ja kaupunkien ja kuntien rahoitusta 74 000 euroa. Hankkeen hallinnoi Imatran seudun kehitysyhtiö, ja hankkeen osatoteuttajana on Geologinen tutkimuskeskus (GTK).

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen, puh. 020 617 2254, minna.kahtava-marttinen( at )imatra.fi.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010