Etelä-Savolla älykkään erikoistumisen strategia

10.09.2014

Etelä-Savo on saanut älykkään erikoistumisen strategian. Älykkäällä erikoistumisella tarkoitetaan alueen omien vahvuuksien tunnistamista ja niiden saattamista alueen kilpailueduksi.

- Älykkään erikoistumisen ydin on alueen innovaatiotoiminnan kärjissä ja näiden osaamisalojen ennakkoluulottomassa yhdistämisessä, sanoo strategiatyötä vetänyt aluekehityspäällikkö Jukka Ollikainen maakuntaliitosta.

Jukka Ollikainen

Etelä-Savo valmisteli oman älykkään erikoistumisen strategian osana uutta maakuntaohjelmaa 2014 – 2017. Strategia on nyt julkaistu maakuntaliiton raporttina. - Maakuntavaltuusto hyväksyi uuden maakuntaohjelman kesäkuussa 2014.

Älykkään erikoistumisen strategia määrittelee Etelä-Savon innovaatiotoiminnan kärkialat ja niiden kehittämissuunnat. Strategia linjaa myös niitä suuntaviivoja, joiden pohjalta maakunta toteuttaa innovaatiohankkeita EU:n rakennerahasto- ohjelmassa.

- Älykkään erikoistumisen painopisteet ovat niitä maakunnan vahvoja erityisosaamisen alueita, joilla haluamme profiloitua niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, Ollikainen sanoo.

Etelä-Savon innovaatiokärkiä ovat strategian mukaan:

  • metsäbiomassan uudet tuotteet ja tuotantoprosessit,
  • puhdas vesi ja ympäristöturvallisuus ja
  • älykkäät ja toiminnalliset materiaalit.

Ns. kehittyvät innovaatiokärjet ovat:

  • digitaalinen tiedonhallinta ja
  • luomu ja elintarviketurvallisuuden innovaatiot.

- Myös palvelualojen yritys- ja innovaatiopalveluiden tuottamiseen on tavoitteena luoda käyttäjälähtöisiä ja toimijoiden yhteisiä palveluprosesseja .

Strategian laadintaan osallistui iso joukko maakunnan yritysten, kehittämis- ja tutkimusorganisaatioiden ja oppilaitosten edustajia. Asiantuntijapanosta maakuntaliitto osti Ramboll Oy:ltä, jonka vetovastuulla olivat muun muassa älykkään erikoistumisen työpajat. Prosessiin osallistui kaikkiaan yli 100 henkeä.

Strategia on julkaistu maakuntaliiton raporttina.

Lisätietoja antaa aluekehityspäällikkö Jukka Ollikainen, puh. 040 779 7747.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010