Maakuntapäivää vietetään 7. toukokuuta kauppakeskus Stellassa Mikkelissä

16.04.2014

Etelä-Savon maakuntapäivä 2014 järjestetään 7. toukokuuta Mikkelissä kauppakeskus Stellassa. Maakuntapäivän teemana on valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlavuosi. Merkkivuotta juhlistamassa on useita maakunnan entisiä kansanedustajia.

Myös uusi maakuntajohtaja Pentti Mäkinen esittäytyy asukkaille. Lisäksi palkitaan maakunnan parhaat yrittäjät, yhteisöt ja yksityiset ihmiset sekä nuoret kirjoittajat. Maakuntapäivän järjestää Etelä-Savon maakuntaliitto. Tänä vuonna maakuntapäivä on ensimmäistä kertaa avoin kaikelle kansalle.

Maakuntapäivä alkaa klo 12, ja maakuntaliitto tarjoaa kahvit 300 ensimmäiselle tilaisuuteen saapuvalle. Tilaisuuden arvioidaan päättyvän klo 15:n maissa.

- Valtiopäivien 150-vuotisjuhlavuoden tavoitteena on avata suomalaista historiaa ja herättää keskustelua demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta, sanoo yhteyspäällikkö Teppo Leinonen maakuntaliitosta.

- Vuoden 1864 valtiopäivät loivat pohjaa Suomen eduskuntauudistukselle 1906 ja itsenäisyydelle 1917. Näin syntyi yksi maailman tasa-arvoisimmista demokratioista.

Kansanedustajat kertovat

Maakuntapäivässä kuullaan entisten kansanedustajien ajatuksia menneestä ja tulevasta:

Kuinka voi suomalainen demokratia? Mihin maakunta on menossa? Mikä on muuttunut?

Kysymyksiä ovat pohtimassa entiset kansanedustajat Olli Nepponen (kok.) Mikkelistä (kansanedustajana 1999-2011), Raimo Mähönen (sd) Pieksämäeltä (kansanedustajana 1995–2003) ja Pekka Nousiainen (kesk.) Savonlinnasta (kansanedustajana 1999–2007). He toimivat myös koululaisille ja opiskelijoille järjestetyn kirjoituskilpailun tuomareina.

Kirjoituskilpailu nuorille

Etelä-Savon maakuntaliitto ja eduskunta ovat järjestäneet keväällä 2014 eteläsavolaisille 7.–9. -luokkalaisille, lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville suunnatun kirjoituskilpailun. Kirjoituskilpailun otsikkona on Minä eteläsavolaisena kansanedustajana.

Kirjoituskilpailun kolme parasta tekstiä luetaan maakuntapäivässä, ja kirjoittajat palkintaan 100 – 300 euron palkinnoilla. Kutsu kirjoituskilpailuun on lähetetty kaikkiin Etelä-Savon yläkouluihin ja lukioihin sekä ammatillisen toisen asteen koulutuksen tarjoajille.

- Koulujen toivotaan osallistuvan kilpailuun ottamalla juhlavuoden teema esille opetuksessa, kannustamalla oppilaita kirjoittamaan joko osana oppituntia, vapaaehtoisena mahdollisuutena tai kotitehtävänä. Teema sopii hyvin käsiteltäväksi historian, yhteiskuntaopin tai vaikkapa äidinkielen oppiaineiden yhteydessä, Leinonen sanoo ja toivoo aktiivista osallistumista.

Uusi maakuntajohtaja esiintyy

Maakuntapäivässä oman puheenvuoron käyttää myös uudeksi maakuntajohtajaksi valittu ja kesän lopussa virkaan astuva varatuomari Pentti Mäkinen. Yleisö voi esittää hänelle myös kysymyksiä.

Maakunnan parhaat yritykset, yhteisöt tai yksityiset ihmiset palkitaan jälleen maakuntapäivässä jaettavalla Etelä-Savon parhaat -palkinnolla.

Lisätietoja antaa yhteyspäällikkö Teppo Leinonen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 044 770 0592.

OHJELMA

12.00 Kahvitarjoilu 300:lle ensimmäiselle
Cafe Stella ja kauppahallin kahvilat

12.15 Paneelikeskustelu Etelä-Savo ennen nyt ja tulevaisuudessa kansanedustajan silmin
Panelisteina entiset kansanedustajat Olli Nepponen, Raimo Mähönen ja Pekka Nousiainen

13.30 Uuden maakuntajohtajan ajatuksia
varatuomari Pentti Mäkinen

14.00 Koulujen kirjoituskilpailun ”Minä eteläsavolaisena kansanedustajana” voittajatekstien luku ja palkitseminen

14.30 Etelä-Savon parhaat palkintojen jako

15.00 Tilaisuuden päätös

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010