Maakuntaliiton ja Kuntaliiton ajankohtaispäivä kunnille 11. huhtikuuta Mikkelissä

12.03.2014

Etelä-Savon maakuntaliitto ja Kuntaliitto järjestävät perinteisen ajankohtaispäivän kunnille 11. huhtikuuta. Tilaisuus pidetään Mikkelissä ammattikorkeakoulun kampuksella klo 13 – 16 (Patteristonkatu 3, A-rakennus, Kampussali A).

Ajankohtaispäivässä varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen Kuntaliitosta selvittää eteläsavolaiselle kuntaväelle kuntien talouteen ja toimintaan liittyviä ajankohtaisia asioita.

Etelä-Savon kuntien tuoreita tilinpäätöslukuja ja talousnäkymiä esittelee Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen. Laukkanen johtaa puhetta Etelä-Savon kunnallisasiain työryhmässä.

Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander ja Enonkosken kunnanjohtaja Kari Kuuramaa pohtivat, mikä on Etelä-Savon kuntien asema uudistusten myllerryksessä.

Tilaisuuden avaa maakuntahallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Jarkko Wuorinen ja päättää vt. maakuntajohtaja Riitta Koskinen. Paikalle on kutsuttu kaikkien eteläsavolaisten kuntien ja kuntayhtymien edustajat.

Kuntaliitto ja maakuntien liitot järjestävät ajankohtaisiin asioihin paneutuvat tilaisuudet vuoden mittaan kaikissa Suomen maakunnissa. Ensimmäinen tilaisuus on 14. maaliskuuta Varsinais-Suomessa ja viimeinen marraskuussa Pirkanmaalla.

Sekä maakuntaliitto että Kuntaliitto julkaisevat ajankohtaispäivän tausta-aineistoja verkkosivuillaan. Maakuntaliiton aineistot ovat luettavissa ennen tilaisuutta osoitteessa www.esavo.fi/maakuntaliitto ja Kuntaliiton aineistot osoitteessa http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tapahtumat/aineisto/2014/maakuntatilaisuudet-2014.

Lisätietoja Etelä-Savon maakuntaliitossa antaa hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, puh. 044 770 0491.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010