Etelä-Savon maakuntahallitus ei tehnyt esitystä maakuntajohtajaksi

10.03.2014

Etelä-Savon maakuntahallitus ei tehnyt esitystä maakuntajohtajaksi valittavasta henkilöstä maanantaina 10. maaliskuuta Mikkelissä. Hallitus esittää 24. maaliskuuta 2014 Mikkelissä kokoontuvalle maakuntavaltuustolle, että se suorittaa maakuntajohtajan virkavaalin.

Myös edellinen maakuntajohtaja Matti Viialainen valittiin suoraan valtuustossa. Silloinkaan eli vuonna 2007 hallitus ei tehnyt omaa esitystä valittavasta henkilöstä.

Käytännössä maakuntajohtajan valinta etenee valtuustossa siten, että kokouksessa joku valtuutetuista esittää yhtä virkaa hakenutta tai siihen suostumuksensa antanutta valittavaksi Etelä-Savon maakuntajohtajaksi. Jos virkaan ei esitetä toista henkilöä, kyseinen henkilö valitaan johtamaan Etelä-Savoa.

Jos kannatettuja henkilöesityksiä tulee useita, valtuusto äänestää asiasta. Jos kukaan ei ensimmäisellä äänestyskierroksella saa yli puolta äänistä, pidetään uusi äänestys kahden eniten ääniä saaneen kesken. Heistä eniten ääniä saanut valitaan maakuntajohtajaksi.

Ykköskandidaatit jo tiedossa

- Tiedämme, keiden henkilöiden välillä ratkaisu tapahtuu, sanoi maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.) hallituksen tiedotustilaisuudessa.

- Tämä ratkaisu antaa maakuntahallinnon poliittisille ryhmille vielä lisää aikaa käsitellä asioita. Valmistelun pitää olla oikeudenmukaista, jotta kaikilla ryhmillä on riittävästi aikaa perehtyä ehdokkaisiin. Maaliskuun 24. päivään mennessä olemme kyllä saaneet poliittisten ryhmien näkemykset selville. Aika riittää tähän.

- Hallituksella on selvät askelmerkit, sanoi maakuntahallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen (sd).

Sekä Wuorinen että Hirvonen sanoivat olevansa 99-prosenttisen varmoja siitä, että uusi maakuntajohtaja löytyy jo kahdeksasta pätevästä virkaa hakeneesta tai neljästä pätevästä ja epävirallisesti suostumuksensa antaneesta. Epävirallisen suostumuksensa antaneiden nimiä he eivät vielä kertoneet.

- Etelä-Savo saa hyvän maakuntajohtajan, vakuutti maakuntahallituksen vt. varapuheenjohtaja Pekka Selenius (kok.).

Maakuntahallitus päätti pitää vielä kokouksen maakuntavaltuustopäivän aamuna ennen valtuustoa (24.3. klo 8). Wuorisen mukaan on periaatteessa mahdollista, että hallitus tuolloin vielä antaa valtuustolle oman esityksensä.

Kahdeksan pätevää hakijaa

Pätevyysvaatimukset täyttävät ja haastatellut hakijat ovat kunnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Toni Auvinen Tuusniemeltä, filosofian maisteri, MBA Tapio Honkamaa Mikkelistä, Turun ammattikorkeakoulun rehtori, kauppatieteiden, tekniikan ja filosofian tohtori, dosentti Juha Kettunen Turusta, SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija, yhteiskuntatieteiden maisteri Auli Korhonen Tampereelta, vt. maakuntajohtaja, filosofian maisteri Riitta Koskinen Mikkelistä, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ylijohtaja, valtiotieteiden maisteri Hannu Rossilahti Vantaalta, projektipäällikkö, DI Jorma Pietiläinen Joensuusta ja kehityspäällikkö, opettaja, terveystieteiden maisteri Irja Sokka Mikkelistä.

Valintaa valmistelevassa työryhmässä puhetta johti maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.), ja varapuheenjohtajana toimii Teemu Hirvonen (sd). Ryhmän muut jäsenet ovat Mikko Hokkanen (sd), Markku Kakriainen (kesk.), Matti Lundenius (ps), Pekka Selenius (kok.) ja Lenita Toivakka (kok.). Ryhmän sihteerinä toimii maakuntaliiton hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska.

Maakuntajohtajan viran hakukierros on toinen. Maakuntavaltuusto laittoi viran uudelleen hakuun marraskuussa 2013. Samalla valtuusto päätti hyväksyä myös suostumusmenettelyn virkaa täytettäessä sekä ottaa huomioon aiemmat hakemukset.

Etelä-Savon maakuntajohtajan pesti tuli avoimeksi, kun maakuntajohtaja Matti Viialainen siirtyi joulukuussa 2013 johtamaan Etelä-Karjalaa. Vt. maakuntajohtajana Etelä-Savon maakuntaliitossa toimii liiton aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen.

Virkaan valittavalta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta maakuntaliiton toimialaan kuuluvissa tehtävissä. Lisäksi valinnassa arvostetaan yhteistyökykyä, yhteiskuntasuhteita, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä ”vahvaa tahtoa ja sitoutuneisuutta Etelä-Savon kehittämiseen ja edunvalvontaan”. EU-ohjelmien ja aluekehitystyön tuntemus katsotaan hakijalle eduksi. Lisäksi häneltä edellytetään hyvää englannin kielen taitoa.

Lisätietoja antavat maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.), puh. 050 512 2928, maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja Markku Kakriainen (kesk.), puh. 0400 651 204, ja 2. varapuheenjohtaja Mikko Hokkanen (sd), puh. 050 544 0882, sekä valintaa valmistelevan työryhmän puheenjohtaja, maakuntahallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.), puh. 050 537 6707, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen (sd), puh. 050 372 4507 ja vt. varapuheenjohtaja Pekka Selenius (kok.), puh. 0500 150 994. Maakuntaliiton virastolla lisätietoja antaa hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, puh. 044 770 0491.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010