Tiedotustilaisuus hankehakijoille uudesta EU-kaudesta

04.02.2014

Maaliskuun 5. päivä on Mikkelissä tarjolla tietoa hankehakijoille uudesta EU:n rakennerahastokaudesta 2014 – 2020. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelmaa koskeva infotilaisuus järjestetään klo 12 – 16 Mikkelin ammattikorkeakoululla (Patteristonkatu 3, A-rakennus, Kampussali A).

Uuden kauden rakennerahasto-ohjelmaa tilaisuudessa selvittää johtaja Juha Pulliainen Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Pulliainen esittelee muun muassa ohjelman ja sen toimintalinjojen sisältöjä ja niihin käytettävissä olevan rahoituksen määrää. Hän antaa myös esimerkkejä, millaisia toimia uusi ohjelma tukee.

Uusi ohjelmakausi tuo mukanaan myös uusia käytäntöjä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo muun muassa sähköisestä asiointijärjestelmästä Eura2014:sta. Lisäksi hän selventää uusia rahoitusmalleja, raportointikäytäntöjä ja indikaattoreita.

Maaseudun kehittämisohjelmaa 2014 – 2020 esittelee Maaseutu ja energia -yksikön päällikkö Maija Puurunen Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Vt. aluekehitysjohtaja Jukka Ollikainen Etelä-Savon maakuntaliitosta kertoo maakunnan strategiasta ja maakuntaohjelmasta ja selvittää, miten EU-ohjelma omalta osaltaan toteuttaa niiden kehittämispainopisteitä.

Tilaisuuden avaa vt. maakuntajohtaja Riitta Koskinen.

Kaikki hankehakijat tervetulleita

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki maakunnan EU-hankehakijat. Ilmoittautuminen alla olevasta linkistä 26. helmikuuta klo 15 mennessä.

Järjestäjät ovat Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Lisätietoa antaa ohjelmapäällikkö Outi Nieminen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 044 770 0239.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010