Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokoontuu 25. marraskuuta Pieksämäellä

13.11.2013

Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokoontuu maanantaina 25. marraskuuta klo 10 Pieksämäellä (Virastotalo Kanttila, Kanttila-sali, Vilhulantie 5, Naarajärvi).

Kokouksessa valtuusto myöntää eron maakuntajohtaja Matti Viialaiselle ja käsittelee uuden maakuntajohtajan valintaa. Lisäksi valtuusto keskustelee maakuntaohjelmasta 2014 – 2017 ja maakuntakaavan seurantaraportista sekä hyväksyy maakuntaliiton talouden ja toiminnan suuntaviivat vuosille 2014 – 2016.

Maakuntavaltuustossa on 67 jäsentä, vähintään yksi jokaisesta eteläsavolaisesta kunnasta. Valtuutetut ovat omien kuntiensa valtuustojen jäseniä. Valtuuston poliittinen koostumus määräytyy kuntavaalien perusteella (keskusta 23, sosiaalidemokraatit 17, kokoomus 12, perussuomalaiset 8, vihreät 3, kristillisdemokraatit 3 ja vasemmistoliitto 1).

Puhetta valtuustossa johtaa mikkeliläinen kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.). Ensimmäinen varapuheenjohtaja on toimitusjohtaja Markku Kakriainen (kesk.) Mikkelistä ja toinen yhteiskuntatieteiden ylioppilas Mikko Hokkanen (sd) Kangasniemeltä.

Maakuntavaltuusto on maakuntaliiton ylin päättävä toimielin, joka hyväksyy muun muassa maakuntastrategian, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan sekä valitsee maakuntajohtajan. Valtuusto kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa.

Lisätietoja antavat puheenjohtajat Lenita Toivakka, puh. 050 512 2928, Markku Kakriainen, puh. 0400 651 204, ja Mikko Hokkanen, puh. 050 544 0882, sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 770 0515, ja hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, puh. 044 770 0491.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010