Verkossa voi jälleen ehdottaa: Kuka on Etelä-Savon paras

19.03.2013

Etelä-Savo etsii kolmatta kertaa maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia. Ehdotuksia Etelä-Savon parhaat -palkinnon 2013 saajaksi voi tehdä Internetissä. Viimeinen ehdotusten jättöpäivä on 26. huhtikuuta.

Etelä-Savon maakuntaliitto palkitsee toukokuussa 2013 kolmannen kerran maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia. Etelä-Savon parhaat -palkinnot myönnetään maakuntapäivässä 27. toukokuuta Mikkelin Mikaelissa.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi voi jättää jokainen iästä, asemasta tai asuinpaikasta riippumatta. Viimeinen ehdotusten jättöpäivä on 26. huhtikuuta. Oman ehdotuksen ja sille perustelut voi jättää osoitteessa:

http://www.webropolsurveys.com/S/98F3EE6849C89C96.par

Palkinnon voi saada yritys, yhteisö tai henkilö

Etelä-Savon parhaat -palkinnon myöntää maakuntaliitto tunnustuksena toiminnasta, joka on merkittävällä tavalla kohentanut Etelä-Savon maakunnan yhteishenkeä, identiteettiä tai imagoa.

Palkinnon voi saada taho, joka on osoittanut esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Palkinnon arvoinen voi olla myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan.

Palkinnon voi saada yritys, yhteisö tai henkilö. Palkintoja liitto jakaa 1 – 3 vuodessa. Palkitut saavat tunnustukseksi kunniakirjan.

Päätöksen palkinnonsaajista tekee valintaraati, jonka muodostavat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, kauppakamarin, yrittäjäjärjestön, Mikkelin ammattikorkeakoulun, Etelä-Savon rahaston, taidetoimikunnan ja maakuntaliiton edustajat.

Etelä-Savon parhaat -palkinnot myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Vuoden 2011 palkitut olivat Ilkka Seppä ja Sylvi Symposiumi, Savonlinnan taidelukio ja SaimaaHoliday-yritysverkosto ja vuoden 2012 jääpalloseura Kampparit, Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen ja lastenkulttuurivaikuttaja Mervi Riikonen.

Lisätietoja palkinnosta antaa kehittämispäällikkö Heli Gynther, puh. 040 773 7285.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010