Etelä-Savo sai sote-selvitysryhmän

25.09.2012

Etelä-Savo on saanut kahdeksan jäsenisen sote-selvitysryhmän. Työryhmän tehtävänä on selvittää, mitkä ovat vaihtoehtoiset mallit järjestää Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Työryhmän nimesi maakuntaliiton kunnallistaloustyöryhmä 25. syyskuuta Mikkelissä.

Selvitystyöryhmään kuuluvat kaupunginjohtajat Janne Laine Savonlinnasta (varalla Teemu Hirvonen), Kimmo Mikander Mikkelistä (Maria Närhinen) ja Tapio Turunen Pieksämäeltä (Ulla Nykänen), kunnanjohtajat Kristiina järvenpää Rantasalmelta (Tanja Matikainen), Heikki Laukkanen Juvalta (Satu Auvinen) ja Pekka Toivonen Kangasniemeltä (Jussi Teittinen) sekä sairaanhoitopiirien johtajat Matti Nupponen Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä (Matti Suistomaa) ja Hemmo Pirhonen Itä-Savon sairaanhoitopiiristä (Hannu Juvonen).

Esittelijänä työryhmässä toimii maakuntajohtaja Matti Viialainen ja sihteereinä hallinto ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, maakunta-asiamies Markku Aholainen ja yhteyspäällikkö Teppo Leinonen  maakuntaliitosta.

Selvitystyötä ohjaa maakuntaliiton kunnallistaloustyöryhmä, jossa puhetta johtaa Heikki Laukkanen ja jossa jäseniä ovat maakunnan kuntien ja sairaanhoitopiirien johtajat.

Työryhmä aloittaa työnsä viipymättä, ja sen ehdotukset valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Työn yhtenä tavoitteena on säilyttää maakunnassa kiireellisen hoidon ympärivuorokautinen päivystys. Selvityksen tekemisestä päätti maakuntahallitus 17. syyskuuta Mikkelissä.

- Selvitystyö pääsee nyt käyntiin. On hyvä, että eri vaihtoehdot punnitaan kiihkottomasti ja asukkaille pyritään takaamaan laadukkaat palvelut omassa maakunnassa, sanoo maakuntajohtaja Viialainen.

Lisätietoja antavat Etelä-Savon kunnallistaloustyöryhmän puheenjohtaja, kunnanjohtaja Heikki Laukkanen, puh. 0400 755 204, ja maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 770 0515.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010