Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi kolme mittavaa markkinointihanketta

02.02.2012

Maakunnan yhteistyöryhmä näytti vihreää valoa kolmelle eteläsavolaiselle markkinointihankkeelle torstaina 2. helmikuuta Mikkelissä. Yhteensä hankkeet kehittävät maakunnan imagoa ja näkyvyyttä varsin mittavasti eli miltei neljällä miljoonalla eurolla.

Rahasta suurin osa, 2,3 miljoonaa, on Suomen valtion ja EU:n rahaa. Yksityiset yritykset osallistuvat markkinointitoimiin noin 1,1 miljoonalla ja kunnat vajaalla puolella miljoonalla. Hankkeet kestävä vuoden 2013 loppuun.

Hankkeista suurin, Etelä-Savo – elinvoimainen Saimaan maakunta, markkinoi maakuntaa erinomaisena paikkana elää ja asua, yrittää ja opiskella sekä harrastaa kulttuuria että hankkia muita elämyksiä. Kaksi muuta hanketta keskittyvät maakunnan matkailumaineen levittämiseen. Matkailijoita houkutellaan sekä kotimaasta että ulkomailta.

Saimaan maakunnan elinvoimahanketta vetää Etelä-Savon maakuntaliitto. Hankkeen budjetti on 1,9 miljoonaa, ja se on jatkoa vuoden vaihteessa loppuneelle Etelä-Savo – Saimaan maakunta tunnetuksi -hankkeelle.

Tuotteista ja myy -hanketta vetää Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset (budjetti noin 1,1 miljoonaa euroa) ja Matkailueurot elämyksiksi Saimaalla -hanketta Savonlinnan seudun kuntayhtymä (0,8 milj.e).

Elinvoimahankkeen tavoitteena on kohentaa Etelä-Savon yleistä imagoa ja synnyttää myönteisiä mielikuvia. Lisäksi hanke tuo esiin alueen tarjontaa ja kehittää alueen ja sen toimijoiden markkinointia.

Mukaan hankkeeseen ovat lähteneet omissa osahankkeissaan maakunnan keskeiset kärkitapahtumat: Savcor Ballet, Savonlinnan oopperajuhlat, St. Michel- ja Kuninkuusravit sekä Salmelan ja Retretin taidekeskukset.

Ostosmatkailuosiossa mukaan ovat tähän mennessä lähteneet Kauppakeskus Akseli, Osuuskauppa Suur-Savo ja Tavaratalo Carlson. Maakuntaliitto palkkaa hankkeeseen markkinointipäällikön ja projektisihteerin.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010