OKL säilyy toistaiseksi Savonlinnassa

27.09.2010

Itä-Suomen yliopisto jatkaa opettajien koulutusta Savonlinnassa ainakin toistaiseksi. Yliopiston johto tarkastelee OKL:n kohtaloa eli mahdollista siirtoa Joensuuhun seuraavan kerran ensi keväänä. Kuitenkin ainakin vielä ensi vuonna Savonlinnaan otetaan uusia opettajaopiskelijoita.

Tiedot kertoi
maakuntajohtaja Matti Viialainen, joka osallistui tänään 27. syyskuuta Itä-Suomen yliopiston, Etelä-Savon maakuntaliiton ja Savonlinnan kaupungin neuvotteluihin Savonlinnassa. Maakunnan ja kaupungin tärkeänä tavoitteena on saada opettajien koulutus säilymään Savonlinnassa.

- Maakunta on valmis käyttämään edelleenkin EU-ohjelmien hankerahoitusta Itä-Suomen yliopiston Savonlinna-hankkeisiin, mikäli yliopistolta tulee hanke-ehdotuksia, Viialainen sanoi. Etelä-Savo on myöntänyt kuluvalla ohjelmakaudella Savonlinnan kampushankkeisiin Viialaisen mukaan yli 7 miljoonaa euroa.

- Maakunnan tahtotila säilyttää opettajien koulutus Savonlinnassa on vahva. Teemme omalta osaltamme voitavamme ja pyrimme vaikuttamaan valtiovallan suuntaankin siten, että yliopistojen sivutoimipisteisiin suunnattaisiin rahoitusta, Viialainen sanoi ja viittasi uuteen hallitusohjelmaan.

- Päätösvalta asiassa
on kuitenkin Itä-Suomen yliopiston johdolla, hän korosti.

Lisätietoja Etelä-Savossa antaa maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 770 0515.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2019

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010